Koko ensimmäinen viikko kuutosella eli viime kouluviikko oli oikeastaan pelkästään leikkejä ja lyhyitä päiviä. Piti kyllä jo tehdä yhdet matikan- ja äikänmonisteet, mutta siinä se sitten olikin. Muuten vaan leikittiin ja juteltiin ja käytiin mustikkametsässä ja tehtiin mustikkarahkaa ja syötiin se ja ties mitä. Mutta joka tapauksessa otettiin erittäin rennosti.
Perjantaina saatiin lukkarit, ja tänään niitä alettiin sitten noudattaa. Kouluarki on virallisesti käynnistynyt.

Aamulla oli kaksoistunti matikkaa. Saatiin uudet matikankirjat (tietysti). Oli ihan perusasioita, vaan palauteltiin mieleen peruslaskutoimituksia.
Matikan jälkeen oli ruokailu (lihapullia & perunamuusia) ja kaksi ruokavälkkää. JÄÄDYIN, JÄÄDYIN JA VIELÄ KERRAN JÄÄDYIN!!! Oli ehkä 10 astetta lämmintä! Outoa ja harmillista kun en nähnyt radioh3adia enkä Cedrellaa ruokailussa ;'(
Ruoan jälkeen oli kaksoistunti hissaa, JIPPII! Otti kyllä päähän kun viitoset, joilla ei ole ikinä ollut edes yhtä minuuttia hissaa koulussa, oli ennen hissantuntia tälleen "Mä inhoon hissaa" ja "EI, meillä on hissaa!". Tajuatteko ihmiset mun ärsyyntymisen? Niillä ei ole ikinä ollut hissaa, niin MITEN ne voisivat tietää että millaista se on?!! No, mä olin ainoa kiinnostunut joka tapauksessa. Saatiin hissankirjat ja läksyäkin. Meillä tämä vuosi on siis jo toinen "hissavuosi" eli siis sitä oli meillä jo viime vuonna.
Sitten tuli eväsvälkkä, ja syötiin eväät pihalla yhden kaverin kanssa.
Iltapäivän tunneilla oli viikonloppukuulumiset. Syötiin myös open tekemä mustikkapiirakka. Se oli... hmm... outoa.
Oli myös Lions Quest-tunti. En jaksa selittää mikä on Lions Quest, mutta jotain ryhmäleikkejä joka tapauksessa.

Kun tulin koulusta, menin suoraan kirjastoon ja lainasin KAIKKI Viivi Pusu- kirjat :) Olen hulluna niihin.
Kotiin tultuani söin ja luin ja lähetin pari meiliä ja nyt kirjoitan justiinsa tätä kirjoitusta! :D

Kohta pitää tehdä matikanläksyt.

Kirjoitan taas niin pian kuin voin! :)

Terveisin,

Kirjakeiju